Matti Kurkinen
Matti Kurkinen toteaa oman soitonopetuksensa perustuvan opettajan ja oppilaan yhdessä tekemiseen.
Matti ohjaa säännöllisesti kitararyhmiä sovittaen ja säveltäen niille musiikkia. Perusryhmä harjoittelee joka viikko. Kaikki oppilaat osallistuvat yhteissoittoon jo ensimmäisenä opiskeluvuotenaan. Yhteismusisointi on alusta alkaen tärkeää oppilaan oppiessa ryhmissä soittamaan luontevasti.
Kuvan nuori mies oli jo löytänyt oman kiinnostuksensa kohteensa, josta sittemmin tuli hänen ammattinsa.
Ammattiopintonsa Matti suoritti Helsingin Konservatoriossa valmistuen v. 1991.
Jatko-opintoja hän suoritti Metropolia ammattikorkeakoulussa 2000-luvulla tehden opinnäytetyönsä aiheesta Audiovisuaalinen oppiminen kitaransoiton opetuksessa.
Vapaa-ajallaan Matti pyöräilee, käy kuntosalilla ja uimahallissa ja kuuntelee musiikkia. Matin motto on: Tärkein oppi ja kokemus tulee työn kautta.
