ulsilven2 216x

Ulla Silvennoinen

Ulla Silvennoinen valmistui Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolta vuonna 2014 sekä Tampereen yliopiston kansanperinteen laitokselta vuonna 2007. Hän on tehnyt myös useita täydennyskoulutuksia, mm. Musiikkipedagogiikan koulutusohjelman Orff-kurssit. 

Opettamisen ohella Ulla toimii muusikkona esiintyen, säveltäen ja sovittaen mm. Lauluyhtye Ilo Ensemblessa.

Ulla on toiminut musiikin ryhmäaineiden sekä pianonsoiton opettajana yli 20 vuoden ajan ja opettanut musiikkia hyvin monipuolisesti kaikenikäisille, vauvasta vaariin. Tunneilla tärkeintä on soittamisen ilo ja innostavien tavoitteiden asettaminen, monipuolisuus, oppilaslähtöisyys, elämyksellisyys sekä turvallinen ilmapiiri. Ullan mielestä parasta opettamisessa on oppimisen riemu sekä se, että opettajana saa jatkuvasti itsekin elää uuden äärellä. Opettaminen itsessään on taidetta!

Viimeksi Ulla herkistyi, kun hän jammaili omien lastensa kanssa heidän soittoläksyjään. Ne kun sattuivat olemaan kaksi Ullan lapsuuden lempikappaletta: Europen Final Countdown ja J. B. Lullyn Turkkilainen marssi.