Hakuohjeet

Hakeminen musiikkiopistoon

Lähetä hakemus
Täytä ja lähetä hakulomake.

Oppilaspaikan vahvistus

Jos haluaa varmistaa oppilaspaikan syksyksi, tulee ilmoittautua hakuaikana. Vapaat oppilaspaikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä eli 30.4. mennessä hakemuksensa jättäneiden kesken. Myöhemmin hakemuksensa jättäneet huomioidaan mikäli oppilaspaikkoja on.

Hakijalle ilmoitetaan kirjallisesti oppilaspaikasta ja oppilaspaikan saaminen edellyttää, että lukukausimaksu suoritetaan eräpäivään mennessä.

Kutsun haastatteluun saa aikuiset, yli 10-vuotiaat lapset ja/tai jo aiemmin opiskelleet

Hakulomakkeen lähettäneet aikuiset, yli 10-vuotiaat lapset ja jo aiemmin musiikinopintoja suorittaneet saavat (esim. tekstiviesti tai s-posti) kutsun henkilökohtaiseen haastatteluun. Aikaa tulee varata n. 15 minuuttia haastatteluun.

Lukukausi

Lukukausi alkaa elokuussa. Opiston hallituksen hyväksymän käytännön mukaisesti opetuksen määrää ei lasketa yksilöopetuskertoina/viikko, vaan opetuksen kokonaisuus kertoo sisällöstä enemmän.

Jokaisen oppilaan kanssa tehdään heti lukuvuoden alussa yksilöllinen opetussuunnitelma.

Musiikkiopiston soitonopetus muodostuu yhteismusisoinnista, ryhmä- ja/tai yksityistunneista. Yhteismusisointi kuuluu opetussuunnitelman mukaisesti opintoihin koko opiskelun ajan.

Yhdessä soittaminen rikastuttaa musiikin tuntemusta, kehittää sosiaalisia taitoja ja sanatonta viestintää sekä opettaa kunnioittamaan ja arvostamaan toisia soittajia. Yhteismusisointi on myös erityisen voimaannuttava ja rohkaiseva tapa oppia esiintymistä, koska yhteisöllisyys vahvistaa yksilöä ja synergian vaikutus konkretisoituu ryhmässä. Orkesteri on aina enemmän kuin soittajiensa summa. Orkesteri perustetaan vasta-alkajista, ja sama kokoonpano jatkaa mahdollisuuksien mukaan yhdessä koko opintojensa ajan. Näin myöskin lujittuu soittajien pitkäaikainen ystävyys ja kaveruus.

Lukuvuodessa on 35 toimintaviikkoa, joiden sisältö voi täten vaihdella eri viikkoina. Joskus oppilaalla voi esimerkiksi olla viikko, jolloin on yhteismusisointi, ryhmätunti, musiikin perusteet (teoria) ja konsertti, joskus taas viikko, jolloin ei ole muuta kuin oma ryhmä/yksilötunti ja musiikin perusteet. Välillä voi yksilötunti jäädä pois tai sen tilalla olla ryhmätunti. Opintojen alkuvaiheessa kaikki tunnit ovat ryhmätunteja, yksilötuntiin on mahdollisuus oppilaan suoritettua vähintään perustaso 1 pääaineessa.

Kaikki kokonaispakettiin kuuluva opetus kuuluu samaan lukukausimaksuun.
Erityisoppija

Mikäli vanhemmilla on tiedossa, että lapsi on jollain tavalla erityinen oppija, toivomme musiikkiopistossa saavamme tietää siitä heti opintojen alkaessa. Näin voimme alusta alkaen antaa oppilaalle juuri hänen oppimistapaansa tukevaa opetusta.